Kaksi suomalaisseuraa edennyt ennätyspitkälle

 

Ensi kertaa kaksi suomalaisseuraa, Helsinki Roller Derby sekä Kallio Rolling Rainbow, ovat ansiokkaan pelaamisen, kovan työn ja hyvän ranking-suunnittelun avulla selvittäneet tiensä WFTDAn divisioona 1:n pudotuspeleihin ja maailmantilastossa 30 parhaan joukkueen joukkoon.

Molemmat suuntaavat syyskuussa Atlantin toiselle puolelle divarin playoffs-turnauksiin. Playoffs-viikonloppuja on yhteensä neljä, ja jokaisen turnauksen kolme parasta pääsee marraskuun finaaliin eli Championship-peleihin. Siellä nämä 12 huippujoukkuetta kilvoittelevat WFTDAn sarjan pääpalkinnosta, Hydra-pokaalista.

Karu kysyi molempien edustusjoukkueiden kapteeneilta, miltä nyt tuntuu!

Toista kertaa divareissa pelaava Helsinki Roller Derby All-Stars on tällä hetkellä WFTDAn rankingeissa sijalla 24. Joukkue aloittaa syyskuun lopulla Madisonissa, Wisconsinissa, pelattavan turnauslohkonsa sijalta 6, sijan ylempää kuin viime vuonna. ”Juuri se on merkittävä sija; lohkojen sijat 7–10 pelaavat ylimääräisen karsintakierroksen, ja kaksi näistä pääsee pelaamaan korkeammista sijoituksista”, selventää joukkueen kapteeni Nina Erwes.

Tavoitteena HRD:llä on päästä tämänhetkisestä rankingsijasta ylöspäin. ”Ultimate goal playoffeissa on päästä lohkon kolmen parhaan joukkoon ja siitä Champseihin!” Erwes kertoo. Matkakuumeen noustessa voi fiilistellä, kuinka kovassa seurassa HRD tulee pelaamaan. Kolmentoista pelaajan, kahden valmentajan ja yhden managerin voimin matkaan lähtevän HRD:n ensimmäinen vastus on WFTDAn rankingeissa sijalla 9 oleva Minnesota RollerGirls.

”Peli kerrallaan”, on Erwesin motto.

 

Huiman nousun viime vuoden sijalta 101 sijalle 27 tehnyt Kallio Rolling Rainbow lähtee ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin. Kallion turnaus pelataan Kanadan Montrealissa syyskuun alussa.

Kallio All Colours -edustusjoukkueen kapteeni Val Halla kertoo joukkueen tehneen kovasti töitä tämän eteen. ”Totta puhuakseni kukaan ei uskonut, että pääsisimme näin pitkälle tänä vuonna. Meillä oli varovaisena tavoitteena D2 ja salaa joillakin D1.” Lohkonsa sijalta 7 aloittavan Kallion tavoitteina on Hallan mukaan saada kokemusta kovan tason peleistä sekä voittaa ensimmäinen peli Rocky Mountain Rollergirls -joukkuetta vastaan. Tavoitteena on myös säilyttää nykyinen sijoitus rankingeissa.

”Playoffien jälkeen alkaa tarkka suunnittelu ensi kautta varten, joka on rankingien kannalta ehkä tärkeämpää kuin Montrealin pelit”, Val Halla selventää. 16 pelaajan rosterilla matkaan lähtevä joukkue on hyvin innoissaan tulevasta koitoksesta. ”Käytimme kaiken ajan, rahan ja energian tämä unelman toteuttamiseen. Nyt on palkinnon aika”, Halla iloitsee.

WFTDA:n pudotuspelejä on mahdollista seurata netissä osoitteessa http://wftda.tv/. Streamin katselupassi kaikkiin turnauksiin maksaa 75 dollaria, yhden turnauksen maksu 15,99 dollaria.

 

Kallion turnaus 2.–4.9.: https://wftda.com/tournaments/2016/montreal
HRD:n turnaus 23.–25.9.: https://wftda.com/tournaments/2016/madison

Helsingin ja Kallion edustusjoukkueet eivät skrimmanneet lähes vuoteen toisiaan vastaan, mutta vahinko otettiin takaisin nyt elokuun lopussa, kun joukkueet ottivat toisistaan mittaa kahdessa eri treenipelissä puolentoista viikon sisään. Viimeisin yhteisskrimmi oli Pasilassa lauantaiaamuna 27.8. ennen illan SM-pelejä

Helsingin ja Kallion edustusjoukkueet eivät skrimmanneet lähes vuoteen toisiaan vastaan, mutta vahinko otettiin takaisin nyt elokuun lopussa, kun joukkueet ottivat toisistaan mittaa kahdessa eri treenipelissä puolentoista viikon sisään. Viimeisin yhteisskrimmi oli Pasilassa lauantaiaamuna 27.8. ennen illan SM-pelejä Kuva: Ville Päivätie

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Heta Pyhäjärvi

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>