Turku@SKOD

Terveisiä Karun Belgian-kirjeenvaihtajalta!

Turun DRRG sai juuri äsken tietää, että joukkueen ensimmäinen ottelu Skate Odyssey 2016 -turnauksessa on Leedsin Hot Wheel Roller Derbyä vastaan. Peli pelataan tänään klo 16.30 Suomen aikaa. Striimi löytyy täältä: http://wftda.tv/2016-skate-odyssey/

DRRG edustaa SKOD-turnauksessa nyt jo toista kertaa. Viime vuonna Turku sijoittui neljänneksi.

”Tähtäämme ehdottomasti kultapeliin”, kertoo joukkueen kapteeni CAPS BLOCK. Jos ovet sunnuntaina olevaan otteluun ykkössijasta aukeavat, vastassa on todennäköisesti Göteborgin Dock City Rollers.

Dock City on ennakkoon ränkätty turnauksen ykköseksi ja DRRG kakkoseksi. Viime vuonna DRRG:n etukäteissijoitus oli 10. ”Tämä on meille tärkeä turnaus. Pääsemme pelaamaan WFTDA-joukkeita vastaan ja saamme vihdoin kauan odotetun ranking-sijoituksen”, summaa Turun valmentaja Eeli.

”Kun olemme viimein rankingien syrjässä kiinni, pystymme sopimaan kovempia pelejä. Tavoitteena on nousta kansainvälisessä sarjassa korkeammalle.”

Kuva on otettu tänä aamuna. Kuuleman mukaan koko joukkue odottaa jo malttamattomana kentälle pääsyä.

Kuva on otettu tänä aamuna. Kuuleman mukaan koko joukkue odottaa jo malttamattomana kentälle pääsyä.

Maiju Stefu Ristkari

You may also like...

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>